Tammi- helmikuun pakkaset hellittivät hieman otettaan sopivasti, kun Raumalla kerääntyi yhteen jälleen sekalainen joukko valkoisia porkkanahäntiä helmikuun ensimmäisenä lauantaina. Samainen lauantai osoittautui erityisen suosituksi lenkkipäiväksi ihan ympäri maata kun lenkille lähdettiin porukalla myös ainakin Oulussa, Rovaniemellä, Kouvolassa, Lahdessa ja Imatralla.
Lauantai aamu valkeni kauniina ja odotus pihamaalle kerääntyvistä karvaturreista häiritsi kaikkia aamutoimia. Vähän ennen sovittua starttiaikaa pihalle ilmestyikin viimelenkillä debytoinut lenkkijuniori Vili. Hetkeä myöhemmin saapui ikätoveri Romeo ja lenkki alkoi muistuttaa pentutreffejä kun osallistujista kaksi kolmannesta oli iältään puolen vuoden kieppeillä. Lopultakin melkoisella junnuporukalla lenkki läpi vietiin, kun vanhinkaan osallistuja Opel ei ole kahta vuotta täyttänyt. Olli ja muut pojat saivat vielä seurakseen kaksi ihastuttavaa nuorta neitoa, kun Typy ja Wilma riemastuttivat meitä läsnäolollaan.
Lenkille suunnattiin jälleen Nikulanmäen metsään. Tällä kertaa ei suinkaan nähty Vilin sukelluksia kuralammikoihin vaan kaikki yhdessä sukeltelivat toinen toistaan innokkaammin vastikään sataneeseen lumeen, jota riittikin komeasti myllättäväksi asti. Voi sitä nuoruuden intoa mikä tuosta valkoisesta laumasta huokui. Välillä pysähdyttiin hetkeksi kuuntelemaan ja kommentoimaan metsän ääniä kunnes taas jatkettiin talvisten leikkien parissa.Nuorten miesten ihastus samaan neitoon oli saada aikaan pienen yhteenoton ja välien selvittelyn, mutta onneksi mitään pörinöitä pahempaa ei päässyt syntymän ja kaikki pääsivät ehjinä kotiin seuraavaa lenkkiä odottelemaan.
keskiviikko 21. helmikuuta 2007
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)