Avantouimareita ja wannabe-westejä

Marraskuun loppupuolella kostean metsän polut heräsivät jälleen eloon, kun lauma valkoisia ja vähemmän valkoisia nelijalkaisia kirmasi vapauden huumaamana vuoden 2007 viimeiseksi jääneelle westielenkille. Neitokaisista tassunsa uskaltautuivat likaamaan Typy, Selma ja Zara sekä pikku-ukoista Olli, Romeo, Vili ja Viljo. Ensimmäistä kertaa Rauman lenkille oli saapunut myös kaksi wannabe-westietä; lunnikoira Harald lintukoiransukuisen pikkuveljensä Touhon kanssa. Nämä kaverukset toivatkin paitsi väriä myös vauhtia valkoiseen joukkoomme.

Polku oli paikoin hieman kostea mikä ei näyttänyt haittaavan alle puolimetrisiä lenkkeilijöitä ollenkaan niin paljon kuin niitä korkeampia kaksijalkaisia, joilla kaikilla ei ollut jalkinevalinta ilmeisesti ihan onnistunut. Edeltävien päivien pienet pakkaset olivat saaneet "vesistöt" jähmettymään mikä sitten houkutteli poikia oikomaan rapakon yli ja niinhän siinä sitten kävi, että ensin Viljo ja perässä Olli kävivät kokeilemassa miltä kylmä jääkylpy tuntuu westien nahkaan. Eipä moista pidempään murehdittu vaan jatkettiin matkaa ja tyttöjen jahtausta.

Lenkin puolivälin kieppeillä eteemme sattui kuin luonnon agilityrata, kun metsän siistijöiltä oli jäänyt nuorta koivikkoa makaamaan polun päälle. Eipä tuntunut suurta osaa haittaavan ollenkaan, vaikka vähän joutui enemmän pohtimaan mihin jalkansa asettaa, mutta taisipa pari töppöjalkaa saada pientä kantoapua omistajiensa taholta. Kun ryteikkö oli onnistuneesti ohitettu kirmasi nuoriso edelle ja lenkin "vanhukset" eli ainoat 2 vuotta täyttäneet, Olli ja Typy jäivät suosiolla peränpitäjiksi ja tutustuivat toisiinsa ihan rauhassa. Eron hetki teki tiukkaa ainakin Ollille, joka joutui päästämään uusimman ihastuksensa pikku-Viljon matkaan vähän ennen lenkin loppua.

Sammalten pöllytystä

Lokakuun alku koitti ja allekirjoittanut sai valitettavan lyhyellä varoitusajalla itsestään sen verran irti, että kokosi lenkin kasaan. Lyhyt varoitusaika ja lenkin sijoittuminen arki-iltaan luonnollisesti näkyi sähköpostien ja testiviestien tulvana (vaikken mitään ilmoittautumista edellytä keneltäkään ;) joiden sisältö enteili hiljaista iltaa tiistaille 9.10. Vähän jo Ollia varoittelin, että näinköhän lenkkeilemme kaksin tällä kertaa.

Tiistai ilta koitti ja kello läheni kuutta. Piha oli hiljainen kunnes…
Olli saikin elää tämän lenkin herroiksi. Siinä missä edellisellä lenkillä Wilma sai nuorten miesten jakamattoman huomion osakseen oli Ollilla tällä kertaa hmm… kissan päivät. Ensimmäisenä pihalle kurvasi ihan ensimmäistä kertaa taluttajansa saattelemana Zara, jolla ikää oli kertynyt vasta puolisen vuotta. Zara edustaa yhä kasvavaa maahanmuuttajien joukkoa lenkkiporukassamme. Hetken siinä saivat Olli ja Zara tutustua toisiinsa, kunnes paikalle tassutteli Typy emäntänsä seuranaan.

Olli sai siis esitellä miehisiä lekeitään oikein kahdelle nuorelle neidolle joiden kanssa lenkki sujuikin varsin vauhdikkaissa tunnelmissa. Tanner tömisi ja sammalet pöllyivät kun vapauden riemun valtaama kolmikko paineli täyttä laukkaa milloin meidän maltillisempien kaksijalkaisten edellä, milloin perässä ja toisinaan vähän reitiltä sivussakin. Metsä oli hieman kostea, joten melkoisella varmuudella jokainen lenkin alussa enemmän ja lopussa vähemmän valkoinen wesseli pääsi suihkun kautta nauttimaan makoisista yöunista.

Olli ainakin kirmasi vielä yö hiljaisina tunteina neitojen perässä. ;)

Äijäenergiaa ja neito

Aurinkoinen elokuun puolenvälin jälkeinen keskiviikko päivä keräsi jälleen yhteen kesälomiltaan palailleen Rauman lenkkiporukan. Mahtuipa mukaan yksi vasta edellisen lenkin jälkeen Raumalle kotiutunut nuori herrakin. Dennis valloitti sukulaisilleen tyypillisillä suurehkoilla korvillaan niin pienet kuin vähän suuremmatkin lenkkeilijät ainakin sieltä hihnan toisesta päästä. Pitkään ei 5 kk:n ikäinen duracell-pupu paikallaan pysynyt vaan kaikki uudet tuttavuudet oli hetkessä moikattu.

Tällä kertaa paikalle oli sovittuun lähtöaikaan mennessä kertynyt Denniksen seuraksi neljä muuta nuorta miestä. Olli nyt tavalliseen tapaansa isännän roolissa ja Vili innokkaana ensimmäisenä paikalla varmistamassa, ettei jää joukosta. Saatiinpa vielä porukkaan vahvistusta Opelista ja Pensselistäkin. Juuri kun alkoi herroja harmittaa paikallaanolo ja pieniä pörinöitä alkoi kuulua, pihaan kaarsi Wilma – aina niitä naisia saa odottaa.

Kuten voi kuvitella sai Wilma osakseen viiden herran jakamattoman huomion. Välillä pitikin päästä syliin turvaan moista tungettelua. Liekö johtunut neitien vähyydestä vai herrojen nuoresta iästä, mutta pikkuisen piti jälleen mitellä kuka on kuka joukossa. Saatiinpa lenkki kuitenkin mukavissa tunnelmissa tallusteltua läpi puolukoista punaisessa metsässä. Pensseli piti joukon käejessä huolen, ettei turhaan jäätu maleksimaan, oli sellainen vauhti päällä. Vain yksi kuralammikko jouduttiin ylittämään ja Vilikin malttoi, emännän peloista huolimatta, pitää tassunsa polulla jo hieman kuivahtaneen juottokuopan kohdalla.

Kenties seuraavalle lenkille saamme jälleen neitejäkin enemmän – ei sillä, että herroissakaan mitään vikaa olisi =)

Valkoisia lakkeja ja porkkanahäntiä

Kesäkuun ensimmäinen viikonloppu, lähes helteinen ilma, optimaaliset olosuhteet löhöillä auringossa ja polttaa nahkansa. Lauantai oli varattu valkolakeille, mutta vähän karvaisemmat valkoiset valtasivat sunnuntain. Ihan kivasti oli edellisen päivän juhlalisuuksista selvitty, kun kuusi kaverusta saapui piristämään Ollin vapaapäivän laiskottelua. Vili saapui jälleen hyvissä ajoin varmistamaan, ettei ainakaan jäisi porukasta. Kohta perässä pihan pomppasi uusi neito Nippe 10kk, jonka allekirjoitanut melkein ohjasi naapuriin autonmerkin perusteella. Nippeä peesasivat Yetta ja Taavi. Viime hetkillä pihaan kurvasi vielä Sherry esittelemään uutta "pikkusiskoaan" Centaa 7kk, joka kotiutui vastikään Tanskasta emännän ja isosiskon iloksi.
Varmin merkki helteestä olivat hetki hetkeltä pitenevät vaaleanpunaiset kielet ja yhä voimistuva huohotus ja läähätys. Polut olivat vähäisen käytön vuoksi kasvaneet jokseenkin varvikkoisiksi ja jokaista askelenpaikkaa sai varmistella toisellakin vilkaisulla – kesäisessä metsässä kun voi törmätä vaikka maan matosiin. Onneksi kaikki ilkeät tuttavuudet päättivät pysyä piilossa. Yhtäkkiä metsässä kajahti huudahdus "No, nyt yksi meni sinne!" Molskahduksesta sitten omistaja jo tunnistikin omansa. Vili siellä vain vilvoitti oloaan vanhassa lehmien juottokuipassa. Uimarin olo varmasti helpottui, mutta emäntä ei ehkä ollut kovin hyvillään turkkiin tarttuneesta "tuoksahduksesta".
Lopu matka taivallettiinkin metsässä sen suuremmitta kommelluksitta sinkoillen kuka kenenkin perässä. Yksi rusakko ohitettiin lähietäisyydeltä, muta pitkäkorva livahti turvaan juuri ennen kuin tuli huomatuksi. Pikku pyrähdys oravan perään päätyi kuusen juurelle, kun westien kynnet eivät oikein pureudu kaarnaan riittävästi. Leppoisan lenkkeilyn päälle onkin sitten ihan mukava jäädä viettämän pientä kesätaukoa kuka missäkin lomaillen.

Pitkämatkalaisten vallankaappaus

Siinä, missä maaliskuun lenkillä oli kaunista ja lämmintä ja metsä täynnä valkoista vilinää, ei huhtikuun meno ollut aivan samaa. Vilinää kyllä riitti – kiitos pitkämatkalaisten. Kelit olivat pikkuisen aiempaa kehnommat, kun edellisenä yönä päätti puskea vähäistä takatalvea, mutta sateet onneksi lakkasivat ennen starttia. Raumalaisedustus lankesi tällä kertaa Ollin harteille, kun seuraksi saapuivat Vili Eurasta sekä Nella (5v) pentujensa Tessan ja Hulin (1v) kanssa Uudestakaupungista asti.

Vaikka porukkaa ei häntäluvun perusteella niin hurjasti ollutkaan, riitti metsässä todella touhua. Pojat, kun niin saman ikäisiä olivat, päättyivät välillä vähän selvittelemään kuka kukin on. Eihän se oikeastaan mekkalointia ja pientä painia hurjemmaksi yltynyt, mutta saattoi kyllä metsässä liikkuneiden pikkupoikien korvaan kuulostaa melko totiselta touhulta.
Pääsimmepä sitten tutustumaan myös toisenlaiseen koiran komentamiseen, kun Hulille oli aivan turha korottaa ääntään – hän kun on kuuro. Sormea heristämällä kiellettiin luvattomuudet ja reiteen taputtamalla kutsuttiin luokse. Kuurous aiheutti myös lievää arkuutta pidempiä itsenäisiä tutkimusretkiä kohtaan. Siskolikka Tessa sitten osoittikin aivan toisenlaista rohkeutta ja kävi välillä vähän pidemmälläkin kierroksella pusikoiden takana. Mitäpä tuollainen rohkea neitokainen sitten saakaan aikaan viriileissä nuorissa miehissä – yllättäen Vili ja Olli osoittivat suunnatonta kiinnostusta. Onneksi oli Tessalla velipoika matkassa, joka sitten kovasti komensi moisia tunkeilijoita takaisin ruotuun. Nella-mamma tyytyi enimmäksen seurailemaan nuorempien menoa hieman maltillisemmin.

Täys10 uusilla poluilla

Liekö kaunis ja lämpimähkö kevätsää herätellyt myös westieväen, kun maalikuisena lauantaina pihallemme kurvasi ennätysmäinen kymmenhäntäinen valkoisten terroristien joukko. Tällä kertaa sukupuolien taisto oli yllätyksellisen tasainen kun neidoista paikalle taluttajansa olivat raahanneet Yetta, Wilma, Lippe Daisy sekä uutena juniorina 5kk ikäinen Selma. Valkoista herrakansaa edustivat Taavi, Vili, Romeo, Olli sekä uutena haastajana jo 8-vuotias Leo.

Tällä kertaa sovelsimmekin lenkkiä aivan uudella tavalla harhaillen (välillä lähes kirjaimellisesti) metsäpoluilla ihan alusta alkaen jättäen pyörätiet ja lenkkeilyä ikkunoistaan kurkkivat kanssaihmiset omaan arvoonsa. Aurinkoisessa metsässä riittikin sitten valkoista vilinää, kun seurueemme taivalsi kohti jo tutuiksi tulleita kallioita. Kallioiden hieman harvemman havukaton läpi siivilöityneet lämmittävät auringonsäteet saivat ainakin meidät ihmiset nautiskelemaan keväästä ja matkanteko tyssäsi siihen paikkaan. Mikäs siinä, kun pieniä ystäviämme se ei tuntunut haittaavan millään muotoa vaan vilinä jatkui ja sammalet pöllysivät kun paineltiin kuka kenenkin perässä. Ehkä erottamattomimmaksi pariksi leimautuivat Wilma ja Olli, jotka pistelivät peräkanaa leikkisästi kirmaillen koko 1,5 tuntiseksi venahtaneen retken ajan.

Saattoivat siinä olla hieman kummissaan kallioille ilmestyneet maastopukuiset nuoret miehet, kun heidän sotatantereensa olivatkin vallanneet pienet hieman kehnommin maastoon piiloituvat nelijalkaiset. Pyssymiehet saivat kyllä ansittua huomiota ja pikkuisen äänekkäitä huomautuksia väärälle kalliolle "eksymisestä", mutta lähempää tuttavuutta ei kukaan kuitenkaan lähtenyt tekemään. Ilmeisesti nämä huomautukset ymmärrettiin, kun seurue poistui samaan suuntaan kuin mistä tulivatkin – no ehkä sota jatkui kun rauhanlipunväriset valtaajat kaikkosivat muille maille, mutta mehän palaamme vielä!?

Pakkasten välissä lenkillä

Tammi- helmikuun pakkaset hellittivät hieman otettaan sopivasti, kun Raumalla kerääntyi yhteen jälleen sekalainen joukko valkoisia porkkanahäntiä helmikuun ensimmäisenä lauantaina. Samainen lauantai osoittautui erityisen suosituksi lenkkipäiväksi ihan ympäri maata kun lenkille lähdettiin porukalla myös ainakin Oulussa, Rovaniemellä, Kouvolassa, Lahdessa ja Imatralla.
Lauantai aamu valkeni kauniina ja odotus pihamaalle kerääntyvistä karvaturreista häiritsi kaikkia aamutoimia. Vähän ennen sovittua starttiaikaa pihalle ilmestyikin viimelenkillä debytoinut lenkkijuniori Vili. Hetkeä myöhemmin saapui ikätoveri Romeo ja lenkki alkoi muistuttaa pentutreffejä kun osallistujista kaksi kolmannesta oli iältään puolen vuoden kieppeillä. Lopultakin melkoisella junnuporukalla lenkki läpi vietiin, kun vanhinkaan osallistuja Opel ei ole kahta vuotta täyttänyt. Olli ja muut pojat saivat vielä seurakseen kaksi ihastuttavaa nuorta neitoa, kun Typy ja Wilma riemastuttivat meitä läsnäolollaan.
Lenkille suunnattiin jälleen Nikulanmäen metsään. Tällä kertaa ei suinkaan nähty Vilin sukelluksia kuralammikoihin vaan kaikki yhdessä sukeltelivat toinen toistaan innokkaammin vastikään sataneeseen lumeen, jota riittikin komeasti myllättäväksi asti. Voi sitä nuoruuden intoa mikä tuosta valkoisesta laumasta huokui. Välillä pysähdyttiin hetkeksi kuuntelemaan ja kommentoimaan metsän ääniä kunnes taas jatkettiin talvisten leikkien parissa.Nuorten miesten ihastus samaan neitoon oli saada aikaan pienen yhteenoton ja välien selvittelyn, mutta onneksi mitään pörinöitä pahempaa ei päässyt syntymän ja kaikki pääsivät ehjinä kotiin seuraavaa lenkkiä odottelemaan.