Siirin vauhdikas debyytti!

Maaliskuun lopussa kerääntyi taas pihamaallemme lähes ennätyksellinen joukko valkoisia porkkanahäntiä. Ensin pihaan kurvasi Opel, joka tosin tuli vain tervehtimään meitä ennen lenkin alkua, eikä liittynyt vallattomaan vaellukseemme. Pian oli hulinaa yhdeksän, tai kuten joku laski kahdeksan ja puolen koiran edestä - reilun 3 kuukauden ikäinen Siiri ei kuulemma käynyt vielä kokonaisesta.

Vili esitteli uuden pikkusiskonsa ylpeydellä ja porukka ottikin uuden kuopuksen oikein mukavasti vastaan, mitä nyt Nippe vasta vauvakuumeestaan toipuneena oli pikkuneitiä kohtaa hieman yrmeä ja pani pörinäksi. Wilmalla taas oli vauvakuume pahimmillaan ja emäntä esittikin vienon toiveen, josko Siiri veisi moiset tuulet mennessään. Sitä tosin tarina ei kerro, miten tuo kohtaaminen vaikutti. Olli olisi ilmeisesti ollut valmis tekemään neidon toiveesta totta, sen verran tiiviisti parivaljakko jälleen taittoi taivalta yhdessä.

Metsään suunnatessamme matka taittui oikein mukavasti ja kaikki tulivat toimeen oikein mainiosti. Siiri paineli joukon keulilla isoveli Vili ja Viljo kannoillaan välillä kirmaten "mamman" luokse tarkastamaan, että pysytään vauhdissa ja jatkoi hulvatonta menoaan vanhempiaan villiten. Välillä isommat tytöt pyysivät päästä matkustajan rooliin omistajiensa syliin väsymystään tai poikien roikuttua hännäntyvessä vähän turhan innokkaasti. Siirillä riitti sitten muidenkin edestä virtaa ihan loppuun asti - kotona taisi kyllä uni maittaa!

Lehmien juottokuoppa sai tällä kertaa olla rauhassa, eivätkä uimamaisterit antaneet uintinäytöksiä, mutta reitin puolen välin jälkeen löytyi jotain muuta kiintoisaa, missä piti vähän pyörähtää. Taisi Centa päästä pesulle tehtyään tarkempaa tuttavuutta hevosen lannan kanssa. Ei oikein emännän hienoksi neidiksi naamiointiyritys mennyt läpi, vaikka hienot huivit Sherryllä ja Centalla olikin.

Seuraavaa lenkkiä ja keväisiä ilmoja odotellessa,

Kevättä rinnassa

Helmikuisena lauantaina oli jälleen aika tavata rotutovereita westielenkin merkeissä. Hetken jo näytti siltä, että lenkkeilemme Ollin kanssa kaksin. Mutta kauniin aurinkoinen ilma houkutteli kuin houkuttelikin lopulta lenkkiseuraa paikalle. Ensimmäisenä pihaan kurvasi Zara ja pian perässä Wilma. Viljokin veti taluttajansa paikalle melkoista kyytiä ja hetken odoteltuamme saimme joukon jatkoksi vielä Vilin.

Melko pian porukka jakautui kahtia, kun nuorempi jengi otti vähän keulaa Ollin ja Wilman jäädessä hännille. Osasyy tähän jakoon oli eräs mustankipeä nuorimies, joka ei oikein tahtonut sietää "kilpakosijoita" kultansa välittömässä läheisyydessä – vaikka ei kai noista Vili kastroitu ja Viljo vielä aika pieni, olisi niin kovin haittaakaan ollut. Toinen juttu on sitten se miten paljon vastakaikua suurille tunteille oli tarjolla…

Sikäli jako oli ihan onnistunut, että etujoukolla riitti kyllä vauhtia eivätkä edes meinanneet jäävä perässä roikkuvien jalkoihin. Mitä nyt välillä piti kirmata kurkkaamaan, että porukka on kasassa.

Mitä Vili edellä sen Viljo perässä, mutta pulahduksilta taidettiin kuitenkin tällä kertaa välttyä - ihan täyttä varmuutta asiasta ei näin takajoukon näkökulmasta päässyt muotoutumaan.

Talviuintikokeiluja jatketaan!

Joulutauolta palattiin jälleen lenkkipoluille aurinkoisena ja vihdoin valkeana tammikuun viimeisenä lauantaina. Pihamaalle kertyi jälleen pieni valkoinen lauma, joka kovasti koetti herättää naapureiden huomiota huutelemalla lisää lenkkeilijöitä - toiset äänekkäämmin ja toiset vähän maltillisemmin. Kun paikalle olivat ennättäneet neitokaiset Ida, Minni, Nippe ja Zara sekä alkoi viimein pikiakin tipahdella paikalle. Viljo 8kk ja kastroitu Vili takasivat vielä Ollille isännän paikan, mutta viimeisenä mukaan ennättänyt Morris oli jo tarkastettava tarkemmin. Hyvin jakoivat pojan neitokaiset tällä lenkillä, eikä kähinöitä kuultu.

Pikkuisen meinasi meno alkumatkasta takuta, kun piti kytkettynä kulkea, mutta metsän laidassa koitti jälleen vapaus ja voi sitä riemua minkä hihnan irrotus sai aikaan! Vili ja Viljo kirmasivat vuoroin toinen toistaan jahdaten välillä pitkälläkin muun porukan edellä, mutta hienosti oikealla reitillä pysytellen, kunnes… Euran oma uimamaisteri Vili löysi vastustamattoman ojanristeyksen johon oli kertynyt westien mentävä lammikko. Sinne pulahtivat juniorit Vili edellä ja Viljo perässä - kaikki seurasivat tapahtunutta niin hämmästyneenä, että kamerat jäivät valitettavasti taskunpohjille.

Eipä jäänyt ensimmäinen lammikko viimeiseksi tällä lenkillä vaan taisipa Vili uida vielä kolme kertaa tuon jälkeenkin. Viimeisellä pulahduksella sai vielä kuin ihmeen kaupalla itsensä pestyksikin.

Siinä valkoista vapaudenriemua seuratessa ja metsäpolkuja tallatessa pääsivät omistajat mukavasti jälleen vaihtamaan kuulumisia ja kokemuksia niin allergioista, ruokinnasta, trimmauksesta kuin muistakin westien elämään liittyvistä aiheista. Tulipa siinä varmaan juteltua muustakin kuin kaikkia yhdistävistä lemmikeistä, mutta pääasia lienee, että kaikki vaikuttivat viihtyvän!