Liekö kaunis ja lämpimähkö kevätsää herätellyt myös westieväen, kun maalikuisena lauantaina pihallemme kurvasi ennätysmäinen kymmenhäntäinen valkoisten terroristien joukko. Tällä kertaa sukupuolien taisto oli yllätyksellisen tasainen kun neidoista paikalle taluttajansa olivat raahanneet Yetta, Wilma, Lippe Daisy sekä uutena juniorina 5kk ikäinen Selma. Valkoista herrakansaa edustivat Taavi, Vili, Romeo, Olli sekä uutena haastajana jo 8-vuotias Leo.
Tällä kertaa sovelsimmekin lenkkiä aivan uudella tavalla harhaillen (välillä lähes kirjaimellisesti) metsäpoluilla ihan alusta alkaen jättäen pyörätiet ja lenkkeilyä ikkunoistaan kurkkivat kanssaihmiset omaan arvoonsa. Aurinkoisessa metsässä riittikin sitten valkoista vilinää, kun seurueemme taivalsi kohti jo tutuiksi tulleita kallioita. Kallioiden hieman harvemman havukaton läpi siivilöityneet lämmittävät auringonsäteet saivat ainakin meidät ihmiset nautiskelemaan keväästä ja matkanteko tyssäsi siihen paikkaan. Mikäs siinä, kun pieniä ystäviämme se ei tuntunut haittaavan millään muotoa vaan vilinä jatkui ja sammalet pöllysivät kun paineltiin kuka kenenkin perässä. Ehkä erottamattomimmaksi pariksi leimautuivat Wilma ja Olli, jotka pistelivät peräkanaa leikkisästi kirmaillen koko 1,5 tuntiseksi venahtaneen retken ajan.
Saattoivat siinä olla hieman kummissaan kallioille ilmestyneet maastopukuiset nuoret miehet, kun heidän sotatantereensa olivatkin vallanneet pienet hieman kehnommin maastoon piiloituvat nelijalkaiset. Pyssymiehet saivat kyllä ansittua huomiota ja pikkuisen äänekkäitä huomautuksia väärälle kalliolle "eksymisestä", mutta lähempää tuttavuutta ei kukaan kuitenkaan lähtenyt tekemään. Ilmeisesti nämä huomautukset ymmärrettiin, kun seurue poistui samaan suuntaan kuin mistä tulivatkin – no ehkä sota jatkui kun rauhanlipunväriset valtaajat kaikkosivat muille maille, mutta mehän palaamme vielä!?
lauantai 24. maaliskuuta 2007
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)